Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 31, 2007

Viikko 35 on voitettu kanta

KUVA: Kesä vaihtui jyrkästi syksyn viimoiksi

PERJANTAI-ILTA ja aika tehdä taas yhteenveto päättyneestä, kolmannesta kouluviikosta (35)

Hyväntuulen viikko. Suola ja sokeria. Innostunutta opetusta ja oppilaitten kiukuttelujen selvittelyjä. Slovenialaisvieraille esiteltiin napakasti suomalaiskoulua. TriMIx ja SixMix olivat leirikoulussa ja alkuopetus kirkkovartissa. TIP kokeiluviiko sujui hyvin. Osallistujamäärät ovat kohtuullisia, selviämme toistaiseksi yhdellä ammattilaisella. TIP-Sari tekee koonnanilmoittautumisista aamukerhoon, leikkikentälle ja väliapalalle. Tänään lähti uusi kysely harrastuskerhoista. 5-6-tiimi lähetti koteihin kurssitarjottimen. Ekat vanhempainillat on pidetty. Ylimääräisiä huonekaluja on yhä käytävillä.

Tänään oli yksi parhaista oppimiskeskussessiosta. Luulen, että filosofia selkiintyi ison askeleen. Oma TN-opetus sujui iloisesti. Työpöytä tuli näkyviin rojun alta. Virtaa riitti vielä sivuhommienkin hoitoon ja harrastusluonteisiin touhuihin, kuten pedagogiikan aakkosiin.

VIIKONVAIHTEESEEN jää kyllä melkoisesti syrjään lanattuja hommia. Mutta kyllähän se tästä.

Ei kommentteja: