Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Kuuden uutisen päivä

KUVA: Tukitiimi tekee ryhmätehtäviä Nordlandian kannella.

I UUTINEN:

TERVEISIÄ Tallinnasta. Olimme lopulta 30 auroralaisen vahvuudella virittäytymässä alkavaan juhlalukuvuoteen. Ilma oli upea. Aurinko paistoi kirkkaalta taivalta, ja merellä oli raikas tuuli. Matkan aikana tiimeilla oli nippu ryhmäytymistehtäviä, joilla pyrittiin lataaman kukin niistä täyteen hyvää henkeä.

II UUTINEN

OPETUSHALLITUKSEN pääjohtajan paikka on pantu hakuun. Tilanne on kutkuttava, kun neljä vuotta kehittämisvirastoa johtanut Kirsi Lindroos haluaisi jatkaa. Kaikki eivät sitä toivo.

III UUTINEN

ESPOON sivistystoimenjohtajan paikka on pantu hakuun. Kristina Wikberg siirtyy Kuntaliittoon. Pääkallonmetsästäjiä on jo nähty.

IV UUTINEN

KODIN ja KOULUN yhteistyötä saattaa ravistaa uusi tammikuun alussa voimaan astuva lastensuojelulaki. Ns. laaja ilmoitusvelvollisuus velvoittaa mm. koulut aikaisempaa vahvemmin ja viipymättä tekemään lastesuojeluilmoituksen, jos joku havaitsee lapsella ongelmia. Ei vanhemmat eikä yksityisyyden suoja voi enää estää lastensuojelun toimia. Monet pitävät uudistusta välttämättömänä. Ongelmana on jälleen kerran, miten kuntien rahat riittävät?

V UUTINEN

AURORAN SANEERAUS siirtyy? LänsiVäylässä kaupunginarkktehti Lars Hagman tuskailee rakennushankkeiden kallistumista. Hankkeita joudutaan siirtämään. Auroran korvaavasta hankkeesta (saneeraus) ei mainita (enää) mitään.

VI UUTINEN

LAUANTAIN Hesarissa on pieni uutinen, jonka mukaan eurooppalaiset lapset tuntevat hyvin uusmedian riskit. Tieto perustuu27 maassa tehtyihin haastatteluihin. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ongelmatilanteet lapset koettavat ratkaista yksin tai ystäviensä kanssa. Aikuisten puoleen kääntymistä lapset välttävät viimeiseen saakaa. Miksi????

Ei kommentteja: