Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, elokuuta 18, 2007

Tuntematon Sotilas

LEHDISTÖKUVA: Koskela (Turkka Mastomäki) http://www.ryhmateatteri.fi/index.php?id=6

LÄMPIMÄN ensimmäisen kouluviikon päätteeksi broidi oli taas järjestänyt teatterielämyksen. Suomenlinnan Kesäteatteri esitti Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Upea esitys. Loistavia oivalluksia. Teatteriteknisesti tosi vaikea panssarivaunu olikin betonimylly. Petroskoina paloivat lastut hiekkakakkujen päällä. Elokuvista tutut hidastetut luodit ja kuolemien kertaukset toimivat timmisti.

Samaan tapaan kuin viimekesäisessä Pohjantähdessä pääroolit olivat myös kertojia. Näyttelijätyö oli huikaisevaa. Erityisesti Turkka Mastomäki, Juho Milonoff ja Aki Hirviniemi haastoivat jopa Edwin Laineen miehityksen. Vauhti oli niin kova, että hahmoihin ei ehkä ehtinyt kiintyä tarpeeksi. Jatkuva huutaminen oli syönyt monen ääntä.

LEHDISTÖKUVA: http://www.ryhmateatteri.fi/index.php?id=6

LAVASTUS oli huikean keskeliäs. Katsomojen välissä oli hiekkakenttä, jonka reunat olivat juoksuhautaa. Hiekkakenttä oli muunneltava aukkoineen, ja täysin uskottava.

Ohjaaja Mika Myllyaho on sovittanut teoksen jännittävästi. Yksinkertaista. Pelkistettyä. Lukuunottamatta videoskriiniä, joka hieman rikkoi tyyliä- mm. miehistön tv-haastattelun osalta. Mutta tokl se toi vaihtelua. Alku oli harmonisesti myös loppu. Esityksestä jäi hyvä maku: sodassa ei ole mitään kaunista ja ylevää. Lopussa ei soi Finlandiaa.

Ei kommentteja: