Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 03, 2007

Toisen työviikon saldoa

KUVA: SixMix-luokka kalustettuna. JJ:n suunnittelemat monikäyttöpulpetit, kuuden hengen ryhmätyöpöytiä, Upouusi Smartboard...

TÄMÄNVUOTINEN koulutyön kesäkeskeytys vie 10 viikkoa. Niistä kaksi ensimmäistä olin töissä, viisi seuraava vuosilomalla, ja loput kolme taas töissä. Kolmesta viimeisestä viikosta on nyt kaksi takana. Olenko aikataulussa?

Kehys on laskettu. Tunnit jaettu opettajille. Kaikilla luokilla on opettajat- monesta koulusta kuuluu avunhuutoja, kun opettajia onkin kesän aikana karannut muualle. Yksi avustaja puuttuu vielä, mutta apulaisrexi Ulla hoitaa asian kuntoon. Avustajatunnit on jaettu avustettaville jo keväällä. Kesäseminaarin valmistelut ovat hyvässä vaiheessa.

REKSIN ammattitaidon suurtyö on työjärjestyksen laadinta. Luoja suojelkoon minua itseltäni, etten enää tee sitä itselleni tämän vaikeammaksi!!! Skidi- ja sinikarhujen palkkitunnit olisivat tehneet hiukseni harmaiksi, jolleivat ne olisi sellaiset jo olleet. No, pääosin luokkien ja opettajien työjärjestykset ovat valmiit ja siedettävät. Monet toiveet on kuitenkin voitu ottaa huomioon. Kiinteistön korjaustyöt on hoidettu. Keittiö on valmis, ja pienille oppilaille lasketut kaiteet kunnossa. Virolainen tehoryhmä on vahannut luokat- vain käytäviin joudutaan vielä palaamaan. Smart-boardit on asennettu- mutta talon sähkö on osoittautunut ainakin joillekin yksiköille liian heikoksi. Tänään varmistelin, että uusi läppäri hankitaan koululle. Oliver Twist- mahdollinen juhlanäytelmä- on hyvässä vaiheessa.

MONI asia seisoo, koska viraston väki on vielä lomilla. Turvallisen iltapäivän valmistelu vimpan päälle on tällainen asia.

KUN on vielä yksi viikko aikaa, saldo tuntuisi olevan about OK. Ensi viikolla SixMix- ja TriMix-maikat kokoontuvat suunnittelemaan elokuun lopun leirikouluaan. Lukkari valmiiksi. Iltapäiväkerhon suunnitelmaan allekirjoitus. Suunnittelupäivän ohjelma, muonitus ja paperit kasaan. Kesäseminaarin ohjelma opetustoimenjohtajalle. Oppimiskeskuksen esittelyflap kuntoon. Siinä se sitten on.

Ei kommentteja: