Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Rehtoriseminaarissa



TÄNÄÄN perjantaina noin 100 espoolaisrexiä uhmasi ilmojen haltijoita ja suuntasi kulkunsa Hotelli Matinlahteen. Ruoka oli taas maittavaa, mutta jostain syytä ilmastointi ei toiminut. Tunnelma oli siis heti lämmin.

AAMUPÄIVÄN avasi opetustoimenjohtaja, joka kertasi meneillään olevia asioita: Espoossa vallitsee nyt valoisa kehittämisen meininki. Aluerexit esittelivät porukkansa. Vaihtuvuus oli tällä kertaa aika vähäistä. Samuli Salonen oli palannut Lintuvaaraan ja Jukka Karhula Lintulaaksoon. Monessa koulussa oli tällä kertaa määräaikaisia rehtoreita.

OPPIMISKESKUKSET ESITTÄYTYIVÄT. Tosi upeat osastot oli Meriusvalla, Matikkamaalla ja Vesa Äyräksen Koulumestarilla. Minä markkinoin hölmöläisprojektiamme.

LOUNAAN JÄLKEEN oli nippu tietoiskuja. Tulossa on (jälleen) uudet HOJKS-ohjeet. Lisäavustajahakemuksiin ei juuri rohkaistu. Erityisluokilla ei saa olla oppilaita, joista ei ole päätöstä. Henkilöstöpäällikkö Marjo Sotala selosti työn vaativuuden arvioinnin nykyvaihetta. Lakimies selvitti TN-turvallisuusasioita. Alakouluissa ei yksiselitteisesti saa käyttää koneita, joista voi aiheutua vaaraa. Pylväsporakoneita ei käytetä ennenkuin niihin on asennettu ns. sirut. Kouluilta pyydettiin lausuntoja kulttuuripolusta. Espoon väestönkasvu perustuu maahanmuuttoon, siihen ja monikulttuurisuuteen on varauduttava. Opettajia, jotka haluavat toimia yksityisopettajina, etsittiin. Kokopäiväisistä avustajista lähetetään laajennettu perustietolomake Terttu Akselinille.

TAUOILLA hoideltiin monia asioita. Juhani Gröönroos soitti ja pyysi kertomaan tyohyvinvointihankkeesta. Elina Rönkkö pyysi Tampereelle esittelemään ryhmäintegraatiota. Vesa Äyräs jakoi monistetta, jolla houkuteltiin opettajiamme teknologiakoulutukseen. Terttu Akselin antoi paperin, josta näkyi, että TIP-hanke oli saanut 6000 € kerhoihin. Yes!
Jukka Kuittinen oli taas laihduttanut itsensä slimiksi.

SEMINAARI päättyi klo 15. Nahkatakki päälle, kamat kassesihin ja Vespan selkään.

Ei kommentteja: