Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Kesäiloja



MINÄ ja pikkubroidi oltiin lapsina pesismeihiä, joten monet jalkapallon hienoudet jäi oppimatta. Kaikki lapsemme ovatkin sitten pelanneet jalkapalloa. Santtu ja Jonten ja Riitan Nikke pelaavat yhä. Heinäkuun alun HelsinkiCup on siksi todella rakas kesätapahtuma. Tänä vuonna ehdin seuraamaan Nikken Käpan matsia Siltamäkeen klo 19.30. Tasapeli. Nikke juoksi, syötti ja sijoittui oikein hyvin. Viereisellä kentällä pelasi Lepa ja Ripan ja Jukan Erno oli mahtava puolustaja. Missä muuten makkara maistuu paremmalta?



HEINÄKUU on harmi kyllä kääntynyt sateiseksi. Silloin on suuri vaara jäädä tutkijanluolaan naputtamaan konetta vuorokaudet ympäri. Parhaillaan käyn taas kerran läpi vanhoja referaattidokumenttejani syksyn luentoja varten. Niinpä oli oikein hyvä, että vaimo vei minut tänään taidenäyttelyyn ("Oi maamme" + Duane Hanso) ja leffaan ( Ocean 13), sen jälkeen syömään pizaa ja vielä tutustumaan Kampin tavarataloihin.

Duane hansonin ihmisviestokset olivat niin aitoja niin aitoja. Ja niin surullisia. Ks. http://www.taidemuseo.fi/suomi/tennispalatsi/ohjelma/hanson.html

Kampissaoli oikein kuin ulkomailla. Komeaa ja massiivista. Jotenkin sitä tulee kuitenkin ikävä entisaikojen lähimaitokauppoja ja oikeita lihakauppoja.

Kuva: Jorma Hellström

TÄMÄN kesän suuri ilon aihe on Vespa. Olen ajellut pian 250 km. Eilen oikein opin säätämään uuden avaimen käynnistyksenestolaitteeseen. Jontelta sain lainaksi toisen kypärän. Ehkä joku tulee pian kyytiin.

Ei kommentteja: