Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Opettajaksi uudella tavalla




TÄNÄ KEVÄÄNÄ valitaan opiskelijat luokanopettajan koulutusohjelmaan ihan uudella tavalla. Aikaisemmin alkukarsinta on tehty ennenmuuta yo-papereiden perusteella, ja parhaista ylioppilaista on sitten kutsuttu parisataa/koulutuslaitos soveltuvuustestiin. Suomessa opettajan ammatti on hyvin suosittu, ja meillä valitut ovat koulujensa parhaita. Hyvä, muttei pelkästään. Ehkä kuuden laudaturin tyttö ei aina ole paras opettamaan kouluvaikeuksista kärsiviä. Ehkä hän ei edes ymmärrä, että oppiminen voi olla vaikeaa? Siksi kouluihin haluttaisiin paitsi koulumenestyjiä myös muissa tarkeissä taidoissa- ennen muuta sosiaalisissa taidoissa taitavia opiskelijoita. Ja ehkä myös lisää miehiä.

NYT tehdään valinta siis toisin. Jokainen korkeakoulukelpoinen hakija saa osallistua ns. VAKAVA-kokeeseen huomenna 7.5.2007 klo 14 - 16. Koe on monivalintakoe, ja hakijat on jaettu useisiin kymmeniin eri saleihin. Kokeeseen on pitänyt lukea erikseen tätä varten painettu kirja " Samalla viivalla". Siinä on viisi aikaisemmin julkaistua artikkelia. Luin ne myös itse ja hieman hämmästelen artikkelien valintaa. Osa edellyttää sellaista tieteenfilosofista tajua, joka minusta syntyy vastaa vuosien opiskelun jälkeen jos silloinkaan. Viittaan nyt erityisesti Tapio Puolimatkan artikkeliin kvalitatiivisen tutkimuksen totuuskäsityksistä. Mutta ehkä näin on haluttu varmistaa, että myös ajattelussaan kaikkien lahjakkaimmat tulevat mukaan II-vaiheeseen.

VALINNAN I vaiheen tulokset julkaistaan 28.5.2007. Parhaiten testissä pärjänneet saavat sitten kutsun valintakokeen II vaiheeseen . Soveltuvuuskoe järjestetään 12.–14.6.2007 Helsingin yliopiston Viikin normaalikoululla. Soveltuvuuskoe koostuu haastattelusta ja ryhmätilanteesta. Haastattelussa selvitetään hakijan motivoituneisuutta ja soveltuvuutta koulutukseen sekä koulutettavuutta opettajan ammattiin. Ryhmätilanteessa arvioidaan hakijan sosiaalisia taitoja, kommunikaatiokykyä ja esitystaitoa. II vaiheen perusteella luokanopettajan koulutukseen valitaan sitten Helsingissä yhteensä 100 opiskelijaa. Valinntajärjestys perustuu kolmeen osioon: kokeeseen, haastatteluun ja ryhmätehttävään.

HUOMENNA Helsingin kaduilla kulkee satoja jännittyneitä nuoria. Pidetään heille peukkuja.

LISÄTIETOA:
http://www.helsinki.fi/behav/vakava/samalta_viivalta.pdf
http://www.helsinki.fi/behav/valinnat/luokanopettajanvalinta_2007.htm

Ei kommentteja: