Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Olipa päivä!!!

KUVA: Perjantaityöpäivää vietettiin tällä kertaa valtuustoitalolla ja kaupungintalolla.

HUH! Tässä on nyt joku aika juostu pää kolmantena jalkana, ja eilen alkoi tuntua, että liian moni asia katuu päälle yhtä aikaa. Iltapäivänokosetkaan eivät auttaneet, vaan jopa päinvastoin. Ymmerstan rexi totesi terävästi, että ennen reksintappoviikot loppuivat joskus. Nyt tuntuu, että ei lainkaan.

TOUKOKUU on tavallisestikin kovaa aikaa. Kun samaan aikaan usean opettajan tulevaisuuden suunnitelmat yllättäen elävät vielä tässä vaiheessa, jossa pitäisi jo päästä suunnittelemaan seuraavaa vuotta, tuntuu, että happi loppuu.

ON TÄSSÄ omaakin syytä. Pitäisi kai uskoa, ettei ole enää nuori, joka voi hoidella yhtä aikaa sen seitsemää hommaa. Varsinkin oppimiskeskuskonseptin prosessointi vei aamupäivän ja voimat. Pitäisi muistaa pitää niitä lepopäiviä. Ja pitää kuormitus tasaisena. Mistä karsia? Maanantaiksi pitäisi saada veroilmoituskin valmiiksi.

EI PERJANTAI yksinomaan raskas päivä ollut, vaan myös oikein mukava. Pitkään pitkään jatkunut JET-prosessi on nyt lopulta ohi. Saimme kahvit ja ruusut oikein kaupunginhallituksen kokoushuoneessa, ja juhlapuhujana oli kehittämisjohtaja Erkkilä. Todistuskin tulee kuulema perässä. Ja kahden kuukauden kuluttua se kuuluisa näyttömappi.

Ei kommentteja: