Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, toukokuuta 19, 2007

Hyvä paha opettaja

KUVA: Uusikylä, Kari 2006. Hyvä paha opettaja. Jyväskylä: Minerva Kustannus.

UPEAN SUNNUNTAIN AAMIAISEKSI ahmin kasvatustieteen professori Kari Uusikylän vuosi sitten ilmestyneen puheenvuoron opettajuudesta. Uusikylä tarttuu yhteen didaktiikan vaikeimmista kysymyksistä: millainen on hyvä (ja paha) opettaja. Hänellä on mahdollisuudet onnistua tehtävässä toisaalta perinpohjaisen lukeneisuutensa, toisaalta yli 500:lta opettajaksi opiskelevalta keräämänsä koulumuistoista kertovista teksteistä koostuvan empiirisen aineiston avulla.

HYVÄÄ ei tässä rajata didaktiseksi kysymykseksi opetustaitavuudesta vaan tarkastelu ulotetaan rohkeasti välittämisen kentälle (pedagoginen suhde) hyvän ja pahan kysymyksiin. Valinta on viisas. Se korostaa opettajan usein pelkiltä oppimistuloksilta piiloon jäävää merkittävää vaikutusta oppilaisiin. Uusikylän mielestä opettajan suhde oppilaaseen on kaikkein tärkeintä. Tämän suhteen avainkäsitteitä on pedagoginen rakkaus.

Käsite on vaikea. Kyse on siitä, että hyvän opettajan toimintaa ohjaa pedagoginen eetos, hän pyrkii toimissaan edistämään oppilaidensa tasapainoista kasvua hyviksi, ahkeriksi ihmisiksi, jotka erottavat käytännössä hyvän ja pahan, oikean ja väärän. Tähän liittyy kysymys opetuksesta ja kasvatuksesta. Uusikylän mukaan kouluopetus on aina myös koulukasvatusta, koska koulunkäynti vaikuttaa oppilaiden minäkuvaan, tunne-elämään ja mielenterveyteen. Tietojen oppimisen rinnalla tapahtuu simultaanioppimista; oppilas muodostaa käsityksiä itsestään, lahjoistaan, pystyvyydestään, luonteenpiirteistäåän ja asemastaan suhteissa muihin oppilaisiin.

OPETTAJA on tärkeä, ehkä tärkein ihminen pienen koululaisen elämässä heti omien vanhempien jälkeen. Hän jättää jälkensä oppilaisiin. Kouluissamme on Uusikylän mielestä paljon hienoja opettajapersoonallisuuksia. Kukaan ei kuitenkaan ole läpikotaisin hyvä - eikä paha. Opettajallakin on oikeus olla joskus väsynyt ja huonotuulinen. Jokainen tekee virheitä. Mutta opettajissa on myös niitä, joille joku muu ammatti sopisi patemmin. Uusikylästä ainakin yksi piirre tekee opettajasta ehdottomasti alalle sopimattoman: Se on tietoinen tai tiedostamaton halu nöyryyttää, alistaa ja nolata oppilaita. Paha opettaja jättää vakavat jäljet oppilaisiin. Hän vaikuttaa teoillaan oppilaan mielenterveyteen, minäkuvaan ja opiskeluhalukkuuteen kielteisesti. Vaikutus voi olla ohimenevä, lievä tai elinikäinen.

MILLAINEN on Uusikylän mielestä hyvä opettaja? Uusikylä täydentää kasvatusoppineiden näkemyksiä nuorten ihmisten kuvauksilla. Lista on pitkä. Kenenkään ei kuitenkaan tule ajatella, että Uusikylä vaatisi opettajaa olemaan kaiken aikaa yli-ihminen, jolla on nuo kaikki hyvät ominasuudet. Ne vain tulivat mm. haastatteluissa esiin.

JÄSENSIN teoksessa eri lähteistä poimittuja piirteitä eräänlaiseksi merkitysrakennelmaksi. Erotin siinä kahdeksan elementtiä.

(1) IHMISENÄ hyvä opettaja on * aito* empaattinen* esteettinen * huumorintajuinen* hyvämuistinen * ilomielinen* kiltti* kärsivällinen* nöyrä* persoona* positiivinen* terve* tietoelämältään vireä* tunne-elämältään tasapainoinen* tunneälykäs* velvollisuudentuntoinen* ystävällinen kaikille.

Hänellä on omakohtainen kristillinen usko (Martti Haavio). Hän pyytää anteeksi. Hänellä on siveellinen ihanteellisuus ja tahdonvoimaa.

(2) AIKUISENA hyvä opettaja on kypsä * moraalisesti kehittynyt* sosiaalisesti ja eettiisesti kehittynyt* viisas* äidillinen*

Hyvä opettaja antaa turvaa, poistaa pelkoja, tyydyttää lasten perustarpeita ja ymmärtää oppilaita.

(3) OPETTAJANA hyvä opettaja on *innostunut* kasvatusoptimisti* kiinnostunut oppilaiden ideoista ja oppilastöistä* kriittinen vaihtuvia muoteja kohtaan * luova* monipuolinen/vaihtelee opetustapojaan *

Hän antaa oppilailleen arvostavaa palautetta ja kiitosta, kannustaa ja valaa uskoa. Hän järjestää oppilaille onnistumisen elämyksiä. Hänellä on herkkä silmä oppilaiden vaikeuksille. Hän hallitsee opetusmenetelmät. Hän joustaa tarvittaessa suunnitelmistaan. Hän tukee jokaisen itsetunnon kehittymistä. Hän käyttää aikaa yhteisten pelisääntöjen sisäistämiseen. Hän tietää, mitä opettaa/hallitsee oppisisällöt. Hän pitää opettamistaan aineista ja pitää oppilaistaan. Hän välittää ja auttaa.

(4) HYVÄN OPETTAJAN OPETUS on * ilmapiiriltään turvallista* kiireetöntä*

Hyvä opettaja opettaa selkeästi pieninä annoksina välillä harjoitellen ja oppilaille palautetta antaen. Hyvä opettaja arvioi oppilaiden omaa edistymistä.

Hyvä opettaja selittää (5) OPPILAIDEN EPÄONNISTUMISIA yrityksen puutteella. Hän hyväksyy senkin, ettei oppilas aina yritä parastaan.

(6) LUOKKANSA JOHTAJANA hyvä opettaja on * humaani* hyvä auktoriteetti* läheinen* oikeamielinen/oikeudenmukainen* toverillinen*

Hän estää kiusaamista. Hän kohtelee oppilaita hyvin. Hänellä on kurinpitokykyä. Hän osaa pitää opiskelurauhan yllä. Hän vaatii työrauhaa.

HYVÄN OPETTAJAN (7) SUHDE OPPILAISIIN on kaikki hyväksyvä* kaikista välittävä* läheinen* lämmin* tahdikas* toverillinen* ystävällinen*

Hän kohtaa oppilaat erilaisina ihmisinä.

HYVÄ OPETTAJA ON (8) AMMATTILAISENA *itsensä kehittämiseen kykenevää * yhteistyöhön halukas ja pystyvä*

Hänellä on kutsumus työhönsä ja pedagoginen eetos. Hän kuuntelee ja kunnioittaa vanhempia, mutta tekee silti ratkaisunsa itseåäisesti.

........................................................................................
MILLAINEN ON PAHA OPETTAJA?

(1) IHMISENÄ paha opettaja on ajattelematon * tunneälytön.

Hän ei myönnä koskaan olevansa väärässä. Hän kehuu itseään ja lapsiaan. Hän kiroilee ja saa raivokohtauksia

PAHA OPETTAJA ON AIKUISENA (2) kaksimielinen ja seksistinen.

(3) OPETTAJANA paha opettaja on * aikaa haaskaava * arviointikyvytön* epäjohdonmukainen * hidas* yhden opetustavan vanki*

Hän halveksii oppilaiden töitä. Hän valittaa oppilaille oman työnsä raskautta.

Pahan opettajan (4) OPETUKSESSA ilmapiiri on pelottava.

Opettaja antaa liikaa ohjeita ja tarpeettomia selityksiä. Hän kilpailuttaa oppilaita ja vertailee oppilaita toisiinsa. Hänen opetuksessaan tehdään äkkiarvaamattomia siirtymiä.

PAHA OPETTAJA selittää (5) oppilaiden epäonnistumisia heidän lahjatomuudellaan.

(6) LUOKANJOHTAJANA paha opettaja on pelottava hirmu * arvaamaton* puolueellinen* sadisti* väkivaltainen*

Hän alistaa. Hän huutaa ja käyttää häpeärangaistuksia. Hän jakaa rangaistuksia umpimähkään. Hän kiusaa ja sallii kiusaamista. Hän nimittelee, nolaa, nöyryyttää, pelottelee, sortaa, syrjii, uhkailee.

HUONON OPETTAJAN (7) suhde oppilaisiin on epäilevä* halveksiva * kevein perustein leimaava* kylmä* luokitteleva* persoonaa mitätöivä* tahditon*

AMMATTILAISENA (8) hänellä on ennakkoluuloja sukupuolen tai älykkyyden suhteen.

.......................

SE, MILLAINEN OPETTAJA oppilaalle osuu, ei ole pikkuasia. Paha opettaja tuhoaa pahimmillaan lapsen itsetunnon, istuttaa häneen lahjattomuuden, häpeän ja huonommuuden tunteen. Pahan opettajan käsissä kasvaa katkera aikuinen. Hyvä opettaja sen sijaan rakentaa itsetuntoa ja tuottaa oppilaille iloa ja ehkä kiitollisuuttakin.

Kari Uusikylän kirjasta on aineksia monelle. Sekä nille, jotka rakentavat opettajuuttaan. Että niille, jotka haluavat eheytyä kouluajan traumoista.