Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Espoolaisvoimaa hallituksen tueksi


KUVA: Heljä Misukka (kuva lainattu hänen omilta nettisivuiltaan)


EDELLISESSÄ hallituksessa oli useita espoolaisministereitä. Nyt taitaa olla vain yksi: Jyrki Katainen. Siksikin oli hienoa ja alueellisesti oikeudenmukaista, että Kokoomus nimesi opetusministeriön valtiosihteeriksi VM Heljä Misukan.

VALTIOSIHTEERI on määräaikainen, poliittinen ministerin erikoisavustaja. Hän avustaa ja edustaa ministeriä. Valtiosihteereistä on kaavailtu eräänlaisia apulaisministereitä.

HELJÄ MISUKKA on mitä sopivin tehtävään. Vaikka hänellä ei ole opetusalan koulutusta, kokemusta on. Hän toimi edellisen koulutuslautakunnan puheenjohtajana niinä vaikeina vuosina 2001-2004, jolloin Espoo joutui tekemään kipeitä leikkauksia koulujen määrärahoihin. Vanhemmat ja lehdistö panivat Misukan tuolloin varsin koville, kun hän joutui toisaalta lautakunnan puheenjohtajana ja toisaalta kaupunginvaltuutettuna toimimaann yhtä aikaa eri lailla rooliensa sitomana.

Poliittisesti Misukalla on vahva tausta. Hän on aiemmin työskennellyt puolueen eduskuntaryhmässä. Kunnallispolitiikassa hän on edennyt kaupunginhallitukseen, jonka tehtävän hän tosin jätti työkiireiden vuoksi. Viime vuodet hän on ollut töissä Yksityisen Opetusalan liiton elinkeinopoliittisena asiantuntijana.

Onneksi olkoon!

Lissä tietoa
www.misukka.net

Ei kommentteja: