Kirjoja

Kirjoja

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Turvallista iltapäivää



KUVA: Taidetalo Pikku-Aurora. Kuva netistä.

TÄNÄÄN oli maailmallajuoksupäivä. Aamulla 8-10 tarjosin Pikku-Aurorassa Taiteen Perusopetusta antavien oppilaitosten rexeille yhteistyötä turvallisen iltapäivän hankkeessa. Näytin ppt-esityksen, ja keskustelu oli vilkasta. Toki rehtorit pelkäsivät, että valtio voisi suunnata tällä systeemillä määrärahoja heidän perustehtävästään iltapäivätoimintaan.

KOULULLA ehdin sen verran piipahtaa, että pääosa naisista sai ruusut naisten päivän kunniaksi.

SITTEN Kulttuurirahaston johtokunnan kuultavaksi. Heillä on ensi vuonna juhlavuosi, ja halusivat kuulla ideoita siitä, mihin rahaa kannattaisi käyttää. No iltapäivien harrastustoimintaan tietysti:-)

PÄIVÄN pääteeksi ehdin vielä tapaamaan Microsoftin Katia pedagogisen johtamisen koulutuksen tiimoilta.

Ei kommentteja: