Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Erityisopetuksen kehittäminen puhuttaa



JOKSEENKIN PITKÄSTÄ aikaa Espoon koulutoimi saa kritiikkiä. Tällä kertaa salailusta. Aikaisemmin samansuuntaista kritiikkiä erityisopetuksen kehittämisen osalta on esittänyt vammaisneuvosto, nyt erityisopetusta saavien oppilaitten vanhempien pian perustettavan yhdistyksen hallituksen jäsen.

SYYTÖS salailusta tuntuu hieman oudolta, kun kuitenkin (työvaiheessa oleva) asiakirja on lähetetty kaikille koulujen johtokunnille, ja sitä kautta lausuntoa pyydetään noin 700:lta vanhemmalta. Lisäksi suunnitelmia esiteltiin syksyn aikana alueellisissa infoissa. Mutta olen yhtenä työryhmän jäsenenä ehkä jäävi ottamaan asiaan kantaa.

OPETUSPÄÄLLIKKÖ torjuu Länsiväylässä syytökset eikä näytä paperia toimittajalle. Toivottavasti tämä tulkitaan johdonmukaisuudeksi eikä ylimielisyydeksi.

Ei kommentteja: